Näillä vinkeillä fiksuille vaatekaupoille

Oletko koskaan miettinyt, millä tavoin muodostat ensivaikutelman toisesta ihmisestä? Kulkiessasi kadulla, kaupassa tai toimistossa kiinnität huomiosi toiseen ihmiseen. Samalla hetkellä, aivan huomaamatta, muodostat myös ensivaikutelman henkilöstä. Vaikutelma muodostuu täysin hänen olemuksensa perusteella, vaikka ette olisi vaihtaneet sanaakaan. Viestimme olemuksellamme ja pukeutumisellamme asenteistamme, arvoistamme ja elämäntyylistämme.

Halusimme selvittää millä tavoin juuri sinä voit löytää omaa persoonaasi korostavat vaatteet, ja haastattelimme muoti- ja vaatealan ammattilaista ja vaateliike asunan perustajaa Sari Alamettälää.

”Vaatteet ovat kuin käyntikortti, jolla esittelemme itsemme. ”
– Sari Alamettälä

Valitse kestävää ja monikäyttöistä tyyliä

Vaatteiden merkitys nousee esille jokapäiväisen elämän sosiaalisissa tapahtumissa. Tästä huolimatta ajattelemme useimmiten lähinnä juhlavaatteita, kun pohdimme vaatteisiin panostamista. Taloudellisesti järkevämpää olisi kuitenkin käyttää rahaa laadukkaisiin käyttövaatteisiin.

Sari Alamettälän mukaan laadukkaisiin käyttövaatteisiin sijoittaminen on pukeutumisen A ja O. Kun löytää mieluisan laatuvaatteen, se säilyy vaatetuksessa vuosikausia. Laadukas käyttövaate on monikäyttöinen, sillä se muuntuu helposti myös juhliin. “Vaatteesta voi tehdä juhlallisemman asusteilla ja koruilla. Näin samoja käyttövaatteita voi pitää juhlallisissakin tilaisuuksissa vaihtamalla esimerkiksi kengät, takin tai laukun”, neuvoo Sari. Klassisia laatuvaatteita voi toki piristää myös edullisilla muotilöydöillä, jolloin asuun saa tuotua omaa ilmettä.

Opi tunnistamaan laadukas vaate

Sarin mukaan laadukkaan vaatteen tunnistaa siitä, että vaatteen materiaalissa ja leikkauksissa näkyy suunnittelijan suunnittelema persoonallinen idea, muotoilu, kaavoitus ja kädenjälki. Suunnittelijoiden näkemyksen ansiosta vaatteet eivät juurikaan vanhene. Tämän lisäksi vaatteiden valinnassa on tärkeää laadukas materiaali ja korkeatasoinen työn laatu sekä kierrätettävyys. Laadun ja ajattoman designin ansiosta vaatteiden käyttöaika voi olla monia vuosia, kun niitä hoitaa hyvin. Laadukkaat vaatteet on myös helppo myydä edelleen. Jos vaatteen käyttää loppuun, laadukkaat materiaalit voi roskiin heittämisen sijaan kierrättää.

Valitse vaatteet oman vartalosi mukaan, älä muodin

”Sillä ei ole merkitystä, mikä on muotia. Tärkeintä on se, että vaate korostaa sinua ja sinun parhaita puoliasi”, Sari opastaa. Pikamuoti on tuonut mukanaan massatyylin ja itsepalveluliikkeet. Halu kuulua joukkoon sekä palvelun ja ammattitaidon puute saavat aikaan sen, että yhä suurempi osa pukee vartalonsa väärin. Jotta vaatteista saa hyödynnettyä niiden täyden potentiaalin, tulee oman vartalon mittasuhteet ottaa huomioon vaatteita valitessa. Selän pituus ja vyötärölinjan oikea korkeus tuntuvat pieniltä asioilta, mutta vaikuttavat merkittävästi vaatteiden istuvuuteen ja siihen, miten vaate pukee kantajansa.

Kokeile rohkeasti!

Etsi omaa tyyliäsi rohkeasti pikkuputiikeista. ”Ihmisten tulisi uskaltaa kokeilla ja rikkoa rajojaan. Tsekata, että aha, noinkin voisin pukeutua”, Sari pohtii. Pikkuliikkeistä löytää uniikkeja vaatteita, joita ei kävele vastaan joka toisen vastaantulijan yllä. Eikä sinun tarvitse tehdä valintoja yksin, sillä ammattilainen on aina tarvittaessa vieressä auttamassa ja neuvomassa vaatteiden valinnassa ja sovituksessa. Ja mikä parasta, palvelu pystytään kohdistamaan juuri sinulle.

Shoppailu pienessä kaupassa on myös nopeaa, sillä henkilökunnan kokeneet silmät hahmottavat hetkessä asiakkaan mittasuhteet ja tarjoavat sovitettavaksi vain asiakkaitaan hyvin pukevia asuja. “Pikkukaupoissa ei myöskään juurikaan tarvitse jonottaa, joten aikaa ei tuhraannu turhaan”, vinkkaa Sari.

asuna — Pieni vaatekauppa täynnä uniikkia

Sari Alamettälän neuvoja kannattaa kuunnella tarkalla korvalla, sillä hän on vaatealan konkari, joka on kartuttanut työkokemustaan monipuolisesti erilaisissa vaatetusalan tehtävissä. Nykyään Sari luotsaa omaa vaateliikettään Helsingin Fredrikinkadulla.

Vaatetusliike asuna on erikoistunut naisten uniikkeihin käyttövaatteisiin. Liikkeen tavoitteena on jokaisen asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja juuri heidän tyyliinsä sopivien vaatteiden tarjoaminen.

Myös palvelu on asunassa aina ensiluokkaista. Vaatteita ehdottaessaan Sari ottaa aina huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet. Parhaimmillaan Sari jopa muistaa, mitä kanta-asiakkailla on vaatekaapissaan valmiina ja osaa yhdistää uudet hankinnat täydentämään saumattomasti olemassa olevaa vaatevalikoimaa.

Uutuutena asunassa on nyt saatavilla myös Claus-kotiinkuljetuspalvelu, joka kuljettaa paketit liikkeestä kotiovelle asti – minne tahansa maailmassa.

Aukioloajat ja sijainti

asunan löydät Fredrikinkadulta, joka on yksi Helsingin kauneimmista kaduista täynnä pikkuliikkeitä.

Osoite: Fredrikinkatu 24, 00120 Helsinki

Aukioloajat:

Kauppias, liity Clausiin

Haemme tällä hetkellä palveluumme mukaan liikkeitä Helsingistä, Tampereelta, Turusta ja Rovaniemeltä. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä